Hiihtoloma....

....tuli vietettyä kotipuolessa. Ensitöikseni kaivoin laukusta nastakengät jalkaani. Niillä kun ei ollutkaan mitään virkaa Zürichin kaduilla. Sen sijaan kotona olivat ihan paras tapaturmavakuutus iljanteisilla teillä liikkuessa.
Sukset pysyivät tänäkin vuonna naftaliinissa. Muutama vuosi sitten, hiihtokärpäsen puraisemana,  hankin "kuuminta hottia " olevat nanopohjaiset sukset. Suksien lisäksi panostin sävy-sävyyn hiihtoasusteeseeni, pipoa myöten. Viimeistelin vielä hiihtolookini bling-bling strassikorulla. Lähdin rehvakkaasti Tapanilan hiihtomajalta 10 km lenkille mainoksen mielikuvat silmissäni. Sukset eivät toimineetkaan kuten mainoksessa luvattiin. Eivät lipsuneet mutteivat luistaneetkaan. Uudet monotkin tekivät tepposet. Jalkaani hiertynyt rakko pakotti minut lopulta hiihtonilkuttamaan ja surkeuttani lisäsi vielä loppumatkasta minut ohittanut vaahtosammuttimen kokoinen hiihtäjä. Kaikkia ei ole luotu hiihtämään. Koin edesmenneen mäkihyppääjälegendan kuvaaman "bon voyage -tunteen".
Kansakoulun hiihtokisoissa (kaikkien oli pakko osallistua) väistelin "latua" -huutajien edestä. Hurjan mäkiosuuden lasku päättyi lumihankeen, josta opettajan ylösauttamana saavuin viimeisenä koulun pihalle. Maalialue oli jo purettu ja ajanottajat siirtyneet kilpailijoiden mukana sisälle höyryävien kaakaomukien äärelle. Kaakao ei maistunut silloin, kuten ei myöhemminkään. Lienekö näillä mitä yhteyttä toisiinsa? Mutta onneksi on suklaa :) Nyt olisi kuulemma karvapohjasuksien eli skinien vuoro auttaa jokainen onnistumaan hiihtonautinnon saavuttamiseksi. Seuraavaa hiihtoinnostusta odotellessa....

Ensimmäisenä loma-agendalla oli Lipen vienti Eläinlääkäriasema Viiksistä hännänpäähän. Nyt ei sitten tule baby - koiria. Lippe on niin monen rodun yhdistelmänä syntynyt, ettei olisi mitään takuita saada vastaavaa kloonattua. Lippe jäi siis ainokaiseksi, omaksi valioyksilökseen.

Lippe parka nolona :(

Pitäisitkö itse 10 päivää tämmöistä tötteröä kaulassasi ?!
Ei pitänyt Lippekään.

Haava parani hoitamattomuudesta huolimatta hienosti.
Oli minulla kaksi innokasta hoiva-apuriakin.

Osan ajasta istuivat lastenohjelmia tabletilta katsoen. Pappa sai moitteita Netflix sopimuksen irtisanomisesta. Tyttöjen mukaan ei ollut muistanut kysyä heidän mielipidettään.
Istuimet olivat kyhänneet taittopatjoista. Nimittivät niitä eläkeläistuoleiksi :)
Lautasilla jälleen vellipuuroa - vakiotoiveena.
Maitoa tietenkin ruusukupeista. Mummila -tyyliin.

Mitä muutoksia onkaan tapahtunut poissaollessani !!! Markku oli irtisanonut myös sanomalehden tilauksen, joten jouduin tyytymään aamukahvipöydässä ilmaisjakelulehtiin.
Olen minäkin seurannut kotimaan uutisia vanhusten hoidon laiminlyönneistä.
Tämä mustalla huumorilla sävytetty vitsi vielä nauratti, vaikka asia sinällään enemminkin pistää vihaksi. Päivänpolttava aihe alkaa olla omien vanhempien kohdalla päivä päivältä ajankohtaisempi. Minne sitten kun ei enää selviä omassa kodissa. Kuka meistä haluaisi itse olla haamuhoitajien hoidettavana.

Kun yhdessäoloaikaa on niukasti, tulee se näköjään tiiviimmin vietettyä. Ehdimme käydä elokuvissa (Kino Iiriksessä: Lemmenlatu), tanssimassa (Pesäkalliolla: Sinitaivas) ja konsertissa (Möysän musaklubilla: J.Karjalainen).

J. Karjalainen: Sä kuljetat mua - keikalla 

Järjestäjän mukaan "Mössö" oli kahtena iltana peräkkäin loppuunmyyty.
Markun laskujen mukaan soittivat 22 biisiä. Eikä niiden joukkoon mahtuneet läheskään kaikki vanhat hyvät.
Eniten olisin tarvinnut vakuutusta, että "Me ollaan sankareita kaikki"






Kaikella on aikansa ja lomakin loppuu aikanaan. Paluumatkalle lähdin perjantaina. En ole aiemmin joutunut yhtä tarkkaan matkalaukkusyyniin kuin Helsingissä AirBaltic lennolle jonottaessani. Ennen boardingia kuulutettiin että kaikkien matkustajien käsimatkatavaroiden koko ja paino tullaan tarkistamaan ja niin todellakin tehtiin. Ensiksi tiukkailmeinen naisvirkailija kulki odotuspenkkien välissä matkalaukkuvaaka kädessään ja poimi epäilyttävän näköisiä laukkuja punnitukseen. Minunkin laukkuani hän käväisi käsiarviolla kopaisemassa. Sen verran epävarma olin laukun painosta että liukenin vessaan tekemään laukun kevennystä. Puin siellä toisenkin takin päälleni ja pujotin vielä sisähihaani sateenvarjon. Oli siellä vessassa muitakin laukun keventäjiä. Yksi epätoivoinen jakeli tuliaissuklaitaan laukun ylipainon pelossa. 5 levyä Fazerin sinistä tekee jo kilon. Toinen tempoi myös lisävaatekertoja päällensä. Sillä ei ole merkitystä minkä kokoinen olet, kunhan matkatavaroiden yhteispaino on vaan max. 8kg.
Vielä toisen kerran laukkuni painoa arvioitiin kun olin ohittanut lipuntarkastuksen ja menossa jo koneeseen. Taisi olla kannattavaa hikoilla kahden takin ja kainalossa puristavan sateenvarjon takia. Laukkutarkastuksessa kiinnijääneet joutuivat maksamaan 60 euron lisämaksun ja laukut vietiin ruumaan. Siinä vaiheessa ei enää annettu keventää laukun sisältöä. Karua, mutta tiedänpä seuraavalla kerralla noudattaa kirjaimellisesti ainakin AirBalticin sääntöjä. Toisaalta sekin ottaa päähän kun käsimatkatavaramääräyksiä ei noudateta. Sormet verillä saa pakata laukkujaan kaikenmaailman nyssäköiden väleihin. Lennon aikana mietin että pitäisikö ommella sellainen monitaskuliivi, johon voisi turvatarkastuksen jälkeen sujauttaa laukusta ylikilot. Ehkä ei kannata kuitenkaan niitä suklaita sinne liiveihin ujuttaa.

Eipä näistä korkeuksista tekisi mieli syöksyä alas ylikilojen takia.

Kahdessa viikossa viimeisetkin lumenrippeet ovat kadonneet ja kevät edistynyt.

Jaksan aina vaan ihastella ja ihmetellä näitä maisemia.

Laitumet vihertävät.

Atshuu !!!!

Täällä on paljon erilaisia kielto- ja opastetauluja. Jos oikeasti tulevana kesänä tepastelee kyseisen taulun kuvaama sonni tuon hentoisen lanka-aidan takana, niin jätän suosiolla oikaisematta pellon poikki. Kierrän varmuuden vuoksi vaikka mäen toiselta puolelta.

Elävä kielto(naama)taulu

Stop !!! Tässä kulkee tämä raja-aita.
Ilmeestä päätellen turha tulla kurkkimaan pihan krookuksia ja lumikelloja.

                        ***KEVÄT***

Ostin taulun

Taulu on kylläkin "sen tuhannen päreinä".
Palapeli suorastaan pomppasi kirpparilta syliini.
Näin se Wunsch -kalenteri toimii :)

Viime viikolla vierailuni Zürichin Kunsthausissa muistutti minulle kuinka taide kuuluu kaikille.

Siis jälleen Winterthurissa. Olen tykästynyt tähän vanhan kaupungin henkeen.

Villejä lupiineja.

                                                                       
Aamukahvia ruusukupista - 10 pistettä -  omenapiirakasta samoin.

Kahvila Piccolo Mondo

Verhon takaa ylisuuressa hupparissa, lököttävissä college- housuissa, crocksit jalassa pölähtänyttä mammaa en heti olisi uskonut kahvilan interiööriin kuuluvaksi emännäksi.

Hotelli Albani Winterthur

Niin miun maun mukkainen sisustus :)

Samanlaista rekvisiittaa minullakin kotikammarissa.

Rikkinäiset huonekalut baarissa ovat vain chic. !

Ohjelmatarjonnasta en nyt niinkään osaa sanoa kun en jäänyt sitä sinne kuuntelemaan.

Tämä kello oli jämähtänyt näyttämään hetkeä ennen Tuhkimo -efektiä.

Winterthurin kaupungin kirjastossa Suomi -kuvaa tsekkaamassa.
Kulttuurishokilla peloitellaan. Onhan sekin eräänlainen matkailuvaltti - ehkä?

Kirjaston seinällä oli The Schadenfreuders: Yeah! Yeah! Terkkuja bändin pojille :)

https://www.facebook.com/theschadenfreuders/videos/2263162317289700/

Kellomuseossa ensimmäisen kellokortin äärellä.























Keksittiin että aika on rahaa !!!

Vartin välein lyövä seinäkello ei olisi minun valintani.

Sen sijaan joku näistä tasku-, sormus- tai riipuskellokaunokaisista kylläkin :)











Tämän päivän Kellomuseo vierailusta tulikin mieleeni, että AuPairMummi -vuoteni on nyt tasan puolivälissä.
Ajan mittaaminen onkin aika metka juttu - kun sitä tarkemmin ajattelee....