Otteita eka viikosta

Zürichin helle ja host-perheeni sydämellinen vastaanotto toivottivat minut tervetulleeksi viikko sitten. Olimme tavanneet Suomessa aikaisemmin kesällä, joten tiesin ketä odottaa. Silti oli jännittävä ilta puolin ja toisin. Tämä tulisi olemaan minun kotini ja työpaikkani vuoden ajan ja perheellä jälleen uusi aupair. Tällä kertaa frau Enni, koska sukunimi on niin vaikea lausua ja aupair määritelmäkään ei oikein istu. Frau Enni on oikein hyvä!!!
Tässäkin työssä käydään aluksi samoja asioita läpi kuin missä muussa työssä tahansa. Ja opetellaan vielä tiiviimmin tuntemaan toisemme.

Olen oppinut viikossa yhden sanan: Grüezi =hei. On siis todellakin tarpeen tiuhentaa opiskelutahtia. Torstaina aloitin saksankielenkurssin. Eka tunti oli ollut jo tiistaina. Kun olin kertonut nimeni niin ope arvuutteli muilta kurssilaisilta mistä maasta mahtaisin olla....eka arvaus Ukraina ja loput olivat sitä mieltä että Venäjältä tai jostain itäblokin maasta kuitenkin !!! Ope antoi toisen vihjeen: Enni on Skandinaviasta. Kukaan ei keksinyt, mutta tiesikö opekaan että Suomea ei varsinaisesti edes lasketa Skandinavian maihin.
Ajat päivät sitten olimme Markun kanssa sen yhden ainoan kerran interraililla. Venetsiassa majapaikkamme isäntä arvaili minun olevan Mongoliasta!!! Minulla on kuulemma slaavilainen aksentti sekä kasvonpiirteet (=korkeat poskipäät). Mikään ei ole siis muuttunut vuosikymmenten saatossa :-)
Kurssilla puheeni on täydellistä tankerosaksaa. Kirjallisen tasotestin perusteella minun olisi pitänyt kyetä parempaan. Olisipa pelkkiä kuunteluoppilaspaikkoja.

Avasin yöllä ikkunan, hellettä kun oli. Ihmettelin mistä nenääni pöllähti vahva lannan haju. Ympärillähän näkyi vain upeita taloja, übersiistejä, loisteliaita puutarhoja mitä erilaisimpia kukkaistutuksia, köynnöksiä, leikattuja pensasaitoja ja oksat kypsyvistä hedelmistä nuokkuvia puita. Syyllinen löytyi seuraavana päivänä kävelylenkin varrelta. Pääkadun toisella puolella on puutarhanhoitoyritys,  jonka rakennusten takana tämä veijari majaili. Toinen isompi versio tyyliin á la tuleva joulukinkku köllötteli toisen puun alla. Näin voi täällä olla rinnakkain sulassa sovussa - hieno asuinalue ja kotieläimet.

Syyllinen löytyi 

Tuleeko mieleen laskea pyllymäkeä asfaltilla??? Ei tullut aiemmin mutta nyt helposti. Täällä tiet ovat joko jyrkkiä ylä-tai alamäkiä. Minun mittapuun mukaan vuorenrinnettä. Tästä syystä pyöräilijöitä eikä pyöriä näy, paitsi sähköpyöriä. Kannattaakin opetella käyttämään julkisia aina kun mahdollista. Bussilla jopa yksi pysäkinväli voi olla ratkaiseva helpotus liikkumiseen. Enkä sanoisi että vain ylämäkeen mennessä. Kyllä alamäki voi olla jopa pahempi kun tuntuu että koko kroppa on 45asteen kulmassa taaksepäin. Uskaltauduin autonrattiinkin, koska tulevat logistiset tehtäväni suorastaan edellyttävät tätä osaamista.

Lähdin lasten kanssa junalla eläintarhaan."Helfen sie mir bitte" "Danke schön"Rattaiden kanssa oli ekakertalaisella hieman haastetta mutta apua löytyi. Kiva päiväretkikohde ja minulla hyvä 5v opas. Hänelle kohde oli entuudestaan tuttu. Jätskipalkkiolla mentiin. Tässä linkki https://www.knieskinderzoo.ch/

Mitä olisi helleviikko ilman Zürich järvessä uintia? Viimeisen päälle siisti ja lapsiystävällinen ranta, samoin ravintola, pesu- ja pukeutumistilat. Jokaisella kaupunginosalla oma ranta. Täydellinen retkipaikka hellepäivänä. Tosin rantavahti kävi ojentamassa meitä. Alumiini/foliopohjainen piknikpeitto pitää olla taitettuna kaksinkerroin ettei se vahingoita nurmikkoa. Tarkkaa touhua :-)

Näin alussa kaikki tuntuu ihmeelliseltä ennen kuin se muuttuu arjeksi. Niinpä perjantai-illan hupi oli minulla juna-ja ratikka-ajelut. Sain ahmia ikkunasta upeita maisemia. Sehenswürdichkeiten alles frei. Minulla on käytössä paikallinen julkisten liikennevälineiden kulkukortti, jolla voin matkustaa Zürichin alueella vapaasti, myös lauttaliikenteessä. Niinpä vietin perjantai-illan matkustaen junalla pitkin rantaa ja ratikalla pitkin rinteitä. Samalla söin salaa suklaata. Paheet ne on aupairmummeillakin :-)

Violetti kuu

"Jouluun on pitkä aika" "Ainakin 100 yötä" "Minulla tulee ikävä sinua mummi" "Tuo meille tuliaisia" "Tulethan minun synttäreille?"
"Niin mummillakin tulee teitä ikävä" "Olette mummin rakkaita" "Tottakai mummi tuo tuliaisia ja mummi tulee synttäreille"
Lähtemistä edelsivät nämä sydäntä riipaisevat keskustelut pikkutyttöjen kanssa. Voi niisk!
Ikävä -tunteen kokemus on molemminpuolinen ja koskettaa myös muita läheisiäni. Mitä onkaan ikävän kokemus heillä, jotka joutuvat tahtomattaan eroon läheisistään.
Lasten äiti osasi kertoa tytöille hyvin, että niin kuin lapset kyllästyvät leikkimään samoja leikkejä niin aikuisetkin voivat kyllästyä tekemään samoja töitä. Silloin on hyvä vaihtaa työtä vähäksi aikaa ja tehdä jotain muuta. Viisaasti ja lapsentasoisesti avattu.
Toinen puoli on innostus ja se kutkuttava uteliaisuus vatsanpohjassa, mitä tuleva vuosi tuokaan tullessaan??

"Piirrä mummi meille jotain" " Ei mummi oikein osaa" "Kyllä osaat" "Piirrä vaikka tyttö taikka delfiini" "Okei, no mummi yrittää"

Tyttö

 Tuli tyttö ja tuli delfiini ja monta muuta kun alkuun pääsi ja sai positiivista kannustusta. En muistanut enää että osaanhan minä piirtää.
Loppujen lopuksi tein ihan oman värityskirjan. Innostuin piirtämisestä niin paljon että tavoitin flow -tilan. Aamukahvi jäi juomatta ja ajantajukin katosi. Voi että!!!

Delfiini

"Eikö kuun pitäisi olla keltainen?" "Ei mummi, minä väritin sen violetiksi niin nyt se on violetti!" "Totta - kuu on nyt violetti"

Kuinka rajoittunut sitä omassa ajattelussaan on. Kuu voi olla violetti todellakin.

Taitaa minun elämässäni olla kaikinpuolin uuden opettelua . Opettajina toimivat nyt lapset, joiden ajattelu on luovaa, vailla ennakkomääritelmiä.

Uutta kohti

Keväällä 1978 tuoreena ylioppilaana silmiini osui Länsi-Savosta pienenpieni ilmoitus jossa haettiin aupairtyttöä Pariisiin. Silloin en uskaltanut tarttua tilaisuuteen, mutta nyt 40 vuotta myöhemmin, hieman rohkeampana, starttaan. En enää tyttönä vaan mummina, enkä Pariisiin vaan Sveitsin Zürichiin.
Ja kun kerran olen näin uuden ja jännän äärellä elämässäni, niin aloitanpa samalla blogin kirjoittamisen opettelun. Tämä blogi kertoo siis vuodestani aupairmummina. Kirjoitan tätä matkakertomusta pääasiassa itselleni ja perheelleni, mutta jos tästä on hyötyä ja ennen kaikkea iloa muillekin niin tervetuloa seurakseni. Olen luvannut itselleni että stressiä en tästä kirjoittamisesta ota. Päätyöni on luonnollisesti tulevan host -perheeni lastenhoito. Nyt vielä kirjoitan mökkiaitan ikkunasta kotijärvimaisemaa katsellen. Ikkuna uuteen järvimaisemaan avautuu jo perjantaina. Alkaa jo jänskättää - mukavalla tavalla.

Aitan ikkunasta