www.pasadena.ch |
Lähdin uteliaana, avoimin mielin zürichiläisiin päivätansseihin.
Automatkan aikana Eija valaisi minua tärkeimmillä pointeilla
1. Sveitsiläisestä tanssikulttuurista:
- tanssipiirit ovat pienet
- tutut hakevat toisiaan
- pariskuntia on paljon
- tanssivia miehiä vähän
- toiset esiintyjät vetävät enemmän porukkaa kuin toiset
- päivätansseissa käyvät enimmäkseen seniorit
- uusia ei yleensä haeta tanssimaan
-> varaudu siis olemaan seinäruusu
2. Sekä tulevasta kohteestamme, Pasadenasta:
- paras ja suurin tanssiravintola Zürichissä
- vain maanantaina ei tansseja, torstaina ja sunnuntaina jopa kahdet
- tanssikurssien pitopaikka myös
- tällä kertaa estraadilla ei nähtäisi kärkinimeä
- saman parin kanssa tanssitaan kolme kappaletta
- kaikki kolme ovat eri musiikkilajia
- tanssivalikoimaan kuuluu myös Line Dance (linjatanssi)
Ei mitään uutta kohdassa yksi. Tanssipiirit ovat tosiaan pienet. Eteisaulan poskisuudelmatervehtimisistä päätellen suurin osa näytti tuntevan toisensa hyvin. Päivätanssijoiden keski-ikä vaikutti huitelevan 7 -kympin paremmalla (?) puolella.
Olin Eijan tutuilleen esittelemänä jopa illan "nähtävyys". Eksoottinen tanssivieras kaukaisesta Pohjolasta. Kohtalokseni koitui sama kuin Suomen lavoilla usein uusille kasvoille käy. Joko sinua hakevat ne miehet, jotka yleensä ovat syystä tai toisesta vain "katsomossa" tai sitten istut seinäruusuna. Sain kutsun parketille ja jo ensitahtien jälkeen tiesin pysytteleväni loppuillan mieluummin ruusun roolissa.
Pasadena |
Esiintyjälistaa katsoessa ei voi välttyä vertaamasta kuvia ja kokoonpanoja suomalaisiin lavaesiintyjiin.
Kuin hyppäisi aikakapseliin ja back to the 80´s !
Kyseisenä sunnuntaina oli luvassa live musiikkia, josta vastasi yhden miehen syntetisaattoriorkesteri: Tony - Music for all
Ihan reipasta tanssijalkojen alle käyvää musiikkia.
Seinämaalaus: Line Dancen esikuva? |
Orkesterilla on yksi 20 min tauko, jolloin ei soiteta musiikkia. Silloin on mahdollisuus nauttia leivoskahveista eri tilassa olevasta pystybaarista. Tanssisalin baarit ovat tietysti auki tauonkin aikana. Ja vanhaan kunnon malliin juomat tarjoillaan pöytiin. Tauon jälkeen tanssit aloitetaan aina jollakin Line Dancella. Kaikki eivät siihen osallistu, vaan voivat halutessaan jatkaa paritanssina.
Ai niin - yksi huomio meinasi unohtua. Pasadenassa pääsylippujen hinnat ovat 10-12 CHF, (10 CHF=8,75 EUR) perjantaisin ja lauantaisin 17 CHF. Keskiviikkoisin on kaikille ilmaiset tanssit alkaen klo 19.30. Lisäksi kuukausittain on erilaisia teematanssi-iltoja. Lippujen hinnat eivät ainakaan ole yksi yhteen Sveitsin muun hintatason kanssa.
Kiitos lavakummi Eijalle päivätanssiretkestä. Vielä on jatkettava tanssitutkimusmatkailua ennen kuin voin tehdä mitään analyysiä sveitsiläisestä tanssikulttuurista lavatanssien näkökulmasta.
Moikka frau Enni
VastaaPoistaValutin oikein toisen espresson ja aloin hartaudella lukemaan uutta postaustasi. Mielenkiintoista …..;) Vaikuttaa samantapaiset sisäpiirin "kemut" kuin suomimaisemassakin.
Me usein luullaan täällä Pohjolan perukoilla, että olemme ainoita jotka ovat ujoja, tapojensa orjia, ei niin rohkeita ja sisäänpäin lämpeneviä. Voin vakuuttaa, että niitä riittää muuallakin maailmassa.
Muistan kyllä ainakin yhdet lavatanssikokemukset tuolla Hartolan huudeilla, jossa olin vierailemassa ystäväni kanssa. Kun pelit alkoi, kuului kova töminää naistenhaulla, siellä taluteltiin napakasti alta aikayksikön parhaat tanssijat eturivistä. No me tuijotettiin ilmiötä silmät ammollaan todeten että myöhästyttiin startista ;)). Plan B oli meillä sitten seuraava: lähdettiin pokaamaan niitä jämämiehiä kakkosrivistä. Oikein hyvällä tuurilla löytyi sellainenkin joka osasi hieman tanssia, mutta ei usein.
Hauskaa, että löysit tuon paikan. Taatusti niitä on enemmänkin noin isossa stadissa. Mukavaa työviikkoa sinnekin. Täällä on leutoa (7-9 astetta) terkuin Satu
Ps. Lounaan suunnalta nykäsin vielä lauantaina ämpärillisen suppilovahveroita. Niitä oli niin paljon, etten meinannu millään päästä pois skutsista.
Moikka. Hauska oli lukea kommenttiasikin. Baareja, discoja ja sun muita musiikki- ja tanssiklubeja löytyy kyllä pilvin pimein. Lavatanssityyppiset paikat ovat harvassa, eivätkä ne mainosta esim. Zürichin menovinkeissä, mutta etsivä kyllä löytää ;)
PoistaHuh-huh sullapa sievoinen sienisaalis siltä seisomalta !!!!
Parin yön päästä lennähdän Suomeen isänpäivän viikonlopun viettoon.
Kiva ettei sillä suunnallakaan vielä kinoksissa tarvota ;)
olipa mielenkiintoista luettavaa, vaikka kaikki minulle niin tuttua. hieno, että sain näyttää sinulle Pasadenan, paikan, joka on niinkuin kirjoitit Sveitsissä vertaansa vailla.leider kein wiedertanzen mehr mit dir....
VastaaPoista