Kirkkoreissu

Maksan kirkollisveroa. Jos ei hautajaisia ja häitä lasketa mukaan, niin vuosittaiset kirkossa käyntini rajoittuvat vain joululaulujen laulamiseen. Suosikkini on "Varpunen jouluaamuna". Viime vuonna ei tullut sitäkään laulettua. Tai voiko sitä laulamiseksi kutsua, jos säkeistön alkuosan jälkeen "Lumi on jo peittänyt..." itkee koko laulun loppuajan. Niin minulle aina käy.
Haluan päästä matkoillanikin kirkkoihin itkemään. Parhaat itkut olen itkenyt Pariisin Sacré- Coeurin ja Prahan kirkon (nimeä en muista) jumalanpalveluksissa. Pelkät kirkkorakennukset eivät itketä, vaan se itse toimitus, vaikken ymmärtäisi mitään mistä siellä puhutaan. Minusta on vaan niin ihanaa itkeä! Yleensä kirkkosalit eivät ole niin täynnä, että tarvitsisi ihan vierivieressä istua. Niinpä hakeudunkin hieman erilleen muista, ettei jatkuva niistäminen häiritsisi muiden hartautta. Jälkeenpäin on niin kevyt ja seesteinen olo. Jollain oudolla tapaa eräänlaista mindfullnessia tämäkin!

Tänään lähdin sitten kirkkomatkalle Zürichin keskustaan Fraumünsterin jumalanpalvelukseen. Hain tuntumaa tulevaan sessioon kävelemällä hissukseen pitkin kirkkoa ympäröiviä katuja ja kujia. Sunnuntaiaamuna ennen kello kymmentä oli liikkeellä vain kiinalaisryhmiä, innokkaimpia lenkkeilijöitä ja lakaisukoneiden kuljettajia. Kirkonkellojen korvia huumaava jyminä johdatti seurakuntalaisia hiljalleen kohti suuria pääovia. Turistiryhmät ohittivat nyt tämän kohteen oppaidensa johdolla kunnioittaen täten alkavaa hartautta.

Ovella otin minulle ojennetun virsikirjan. Olisihan se mukava edes seurata mitä virsiä laulettaisiin. Ohjelmalehtisessä oli kuvattu selkeästi koko jumalanpalveluksen kulku. Kirkkoväki näytti olevan täälläkin iäkkäänpuoleista.
Riisuin takin, otin mukavan asennon, silmälasit nenälle ja nenäliinat hollille. Kohta se alkaisi...




"Was braucht der Mensch?" "Brot-für-alle". Mitä ihminen tarvitsee? Leipää kaikille.
Hämmästyksekseni pysyin juonessa mukana kun oikein pinnistelin. Käytännönläheinen, mielenkiintoinen ja järkeenkäypä aihe. Pappi kertoi kuinka kirkko pitää konkreettisella tavalla huolta vähäosaisista. Leipää tarvitsevat kaikki. Saarnakaan ei sukeltanut liikaa liturgian ja dogmatiikan puolelle. Tosin muutamat kuulijat huojuivat unen rajamailla, mutta kaikilla on omat syynsä kirkkovierailuille. Ehkä se on joillekin lämmin ja turvallinen paikka, jossa ottaa aamupäivänokoset. Minua ei haukotuttanut, mutta ei ihme kyllä itkettänytkään. Pari liikutuksen niiskausta lukuunottamatta. Veisasin virsiä muiden mukana silmät kuivina. Melkein harmitti etteivät kyynelhanat auenneet. Keskityinkö liikaa kuuntelun ymmärtämiseen enkä antanut tunnelman viedä. Tunti kului todella nopeasti.

Valtaosa väestä oli seurakuntalaisia. Toisilleen ja papille tuttuja. Täällä kuuluu tapoihin poislähtiessä kätellä ja vaihtaa papin kanssa muutama sana. Enkä minäkään sitä epäröinyt. Jättäydyin kylläkin viimeisten joukkoon. Niklaus Peteriksi esittäytynyt pappi oli kiinnostunut kuulemaan kuka ja mistäpäin olin. Samalla hän kutsui minut osallistumaan sakastin puolella alkaville kirkkokahveille. Siellä voisin tutustua myös Marc Chagallin maalaamiin kirkon kuuluisiin, upeisiin lasimaalauksiin.
Mikäs siinä, kyllähän kahvi maistuisi.

Kirkkokahvit olivat paremminkin cocktail -tyyppinen tilaisuus. Viiniä ja virvokkeita, juustotarjottimien ja pullaviipaleiden kera. Pappi tuli vielä toistamiseen minua jututtamaan ja kyseli tunsinko täällä ketään tai halusinko että hän tutustuttaisi minua muihin seurakuntalaisiin. Kiittelin kohteliaasti ja sanoin että minun on hyvä näin.
Hetken kuluttua seuraani tuli vanhempi herrasmies. Hänen kanssaan kävin mielenkiintoisen keskustelun. Luulen että puhuimme etiikasta :) Yhtäkkiä hän osoitti oviaukossa seisovaa naista kohti ja sanoi tämän olevan suomalainen Maija, joka oli töissä Kioskissa. Varmuuden vuoksi hän kävi vielä tarkistamassa asian vaimoltaan. Arvaus ei osunut oikeaan. Hän oli tsekkiläinen, mutta herra arveli meidän kuitenkin ymmärtävän toisiamme?!! Tässä kohtaa vilkaisin kelloani ja toivottelin hyvää sunnuntaipäivän jatkoa ja kiittelin seurasta. Ovensuun "Maija" pahoitteli ettei ollutkaan suomalainen eikä enää oikein osannut kuulemma tsekinkieltäkään. Pyysi minua ystävällisesti tulemaan seuraavan kerran. Puhuttaisiin sitten saksaa. Vielä kerran kiittelin ja toivottelin ihanaa sunnuntaita. "Kirkkokahvit" päättyivät osaltani näihin lämpimiin tunnelmiin.

Marc Chagallin lasimaalaukset

Viisi leipää oli ainakin, mutta ne kaksi kalaa kyllä puuttuivat.
Päivän epistolan mukaan olin tullut ravituksi.