Reinin putouksilla

Kannattaa ehdottomasti tulla kauempaakin katsomaan Reinin putouksia -  Euroopan suurinta lajissaan. Minulla se ei tässä kohtaa tarkoita kuin tunnin junamatkaa suuntaansa.

Erikoista on, että näihin maisemiin pääsee junalla aivan linnan juurelle saakka Schloss Laufen am Rheinfall rautatieasemalle.

Putoukset on nähty eri kuvakulmista helpostikin muutamassa tunnissa tauot mukaan lukien, mutta miksi palata sinne toistamiseen ?

Syy löytyi erikoisesta majapaikasta - Jugenherberge Dachsen am Rheinfall

Paikka ei vaikuttanut miltään bilelomalaisten kohteelta. Eikä Booking.comin sivujen arvostelutkaan tukeneet tätä olettamustani. Budjettimatkalaisena sivistyksessäni oli suuri aukko hostellidormissa yöpymisestä. Nyt olisi tilaisuus paikkoa tämä puutos ja testata sen hyvät ja huonot puolet.









Jokaisella meistä on varmaan omanlaiset mielikuvat nuorisomajoista ja niiden yhteismajoitussaleista. Minulla ainakin. Sen verran jälleen epäröin ja arastelin, että olin jo etukäteen yhteydessä majapaikkaan. Vetosin lonkkavaivoihin ja selitin kuinka hankalaa minun olisi kiivetä yläpedille. Saisinko siis toivoa alapetiä? Minulle vastattiin kohteliaasti, ettei petejä voi varata. Jokainen valitsee paikkansa sitten itse. Ahaa - se tietäisi siis ryysistä ilmoittautumisessa. Halusin olla ajoissa paikalla ja jonon etukärjessä,  kun ovet avattaisiin. Nopeat syövät hitaat. Kaikki kai halunnevat alapedille ja reunapaikalle ?

Istuin sisäpihan penkille jo puolta tuntia ennen aukioloaikaa. Pidin silmällä majapaikan ovea. Valmiina syöksymään sisälle. En hämääntynyt ovessa olevasta lapusta, joka viestitti muuta kuin täpötäyttä hostellia. Kuinka moni 92 vuodepaikasta olisi kuitenkaan loppupelissä  vapaana ?

Aikani kuluksi tutkailin putouksen sijasta myös pihan kiveystä. Tulin bonganneeksi monta sydämenmuotoista, vuosisatojen aikana monien askeleiden sileäksikuluttamaa kiveä. Kauniita nekin !














Sveitsiläisellä tarkkuudella ovi avautui täsmälleen kello 17. Olin ensimmäinen ja ainut ilmoittautumisluukulla. Sain huoneen nro 4. Peti pitäisi itse pedata ja lähtiessä purkaa. Aamiainen kuului hintaan. Illan pimetessä putous olisi valaistu ja sitä olisi mahdollisuus mennä ihailemaan ilmaiseksi muuten maksullisille kulkureiteille. Samoin aamulla ennen klo 9 alkavaa lipunmyyntiä samaiset reitit olisivat avoinna. Ystävällinen ja avulias respan tyttönen kertoi että paikka suljettaisiin elokuussa. Vuokrasopimus oli Zürichin kanssa umpeutumassa ja edessä olisi mittava restaurointiprojekti. Tuskin paikka enää sen jälkeen toimisi nuorisomajoitustilana. Minulla oli siis ainutlaatuinen mahdollisuus yöpyä näin historiallisessa kohteessa.

Tuloselvitykseni aikana ilmaantui resepsuuniin ikäiseni pariskunta. Olin nähnyt heidät pyörineen jo aikaisemmin sisäpihalla. Eivät ehkä tulleet kaukaa, kun ei näkynyt pikkureppuja suurempia kantamuksia, kuten ei minullakaan. Tältäkö nykyisin nuorisomajoituksen porukka näyttää? Me ikinuoret harmaapantterit :)

Kapusin sileiksi kuluneita porrasaskelmia ylemmäs.  Jyhkeiden ovien takana voisin nukkua yöni rauhassa. Taotut lukot ja saranat olivat kaukana korulippaan tyyppisistä lukkoviritelmistä. Putouksen pauhu vaimenisi kyllä metrinpaksuisten seinien taakse.

Pitäisikö olla huolissaan muista yöpyjistä? Kahdeksan liikkujaa samassa huoneessa saranoiden ja lattialankkujen naristessa voisi saada yön tunnit tuntumaan pitkiltä.

Hätätilanteessa ottaisin varasuunnitelman käyttöön. Livistäisin tarvittaessa maitojunalla takaisin Herrlibergiin.

Milloin muulloin tarjoutuisi tilaisuus olla linnanneitona keskellä satumaista maisemaa, oikeassa linnassa, pitsiverhojen takana !!!!

Vilkaisu ikkunasta sisäpihalle sai jalkani notkahtamaan. Vautsit - teki mieli vilkuttaa kuninkaalliseen tyyliin pihalla liikkujille :)

Majoittumisen jälkeen lähdin kahvilan kautta kävelykierrokselle. Linnan ravintola näytti olevan varattuna hääjuhlijoille. Ja mikä erikoisinta - toinen lasiseinäisistä näköalahisseistä oli katettu jonkun onnellisen pariskunnan yksityistä juhlahetkeä varten. Privaatti tarjoilijan kaataessa sopivin väliajaoin kuohuvaa juomaa laseihin.

Illan hämärtyessä minä tiukensin vain takin liepeitä ympärilleni jatkaessani polkua alaspäin
putouksen kuohujen kostuttamassa kevätillassa. Lähietäisyydeltä katsottuna valaistut kuohut näyttivät lähinnä vaahtoavalta fairy -vedeltä.

Eipä kovin houkutellut laskeutua portaita alemmas kuohuja katselemaan. Pimeys kun sai varjotkin elämään....

Uteliaana palasin majapaikkaan. Arvuuttelin mielessäni yöpyjien määrää. Yllätys-yllätys !!! Saisin nukkua yöni yksin kammarissa. Muutenkin koko talo vaikutti hiljaiselta. Kerroksen muutkin salit olivat tyhjiä. Nyt ei auttaisi pelätä kummituksia eikä heiluvia verhojakaan. Ovi säppiin ja unta palloon. Aamu tulisi nopeammin.

Aamiaista oli tarjolla vain klo 8-9. Siellä tapaisin muut yöpyjät. Pyöräilevästä pariskunnasta ilmaantui herra paikalle. Istahti vain kahvikupillisensa ajaksi seuraani. Kertoi olevansa paikallisia "alkuasukkaita" ja pyörämatkan etäisyydellä kotoa. Retkellä seuralaisensa kanssa. Osasi suomea "perunamuusi" -sanan verran. Vieraillut kerran Suomessa jollain kansanmusiikkifestivaalilla. Poistui katsomaan olisiko toinen osapuoli jo hereillä. Ikkunan alta leijailevasta savupilvestä päätellen hänen Sherlock Holmes piippunsa oli pikemminkin syypää pikaiseen poistumiseensa.

Pian hänen jälkeensä aamiaishuoneeseen saapui zürichiläinen nelilapsinen perhe. Retkimeiningillä kun olivat liikenteessä ei hammasharjoja kummempia matkatavaroita ollut vastuksina. COOL !

Siinä oli koko nuorisomajan sen yön asukit. Turistikausi ei ole näköjään vielä alkanut. Minulle jäi avautumatta makuusaliyöpymisen oikea totuus - enkä tiedä haluaisinko sitä loppupelissä kokeakaan. Vain 40 frankkenilla kaikki tämä ihanuus ! Täyskymppi kilahti matkakokemuskassaani.  Nyt on seikkailut monilta osin jo paketissa.

Alkaa aupairmummi -kauden viimeinen kvartaali.