Maisemamatkailua

Lomaviikon ensimmäinen reissu alkoi jo sunnuntai-iltana. Majoituimme Markun kanssa Siljan ja Antonin luo, lähemmäs Zürichin päärautatieasemaa. Eka junasta ei passaisi myöhästyä, jos yhteydet "periferiasta" jostain syystä eivät natsaisikaan. Maanantaiaamuna klo 6.37 starttasi juna kohti Churin kaupunkia, josta varsinainen Bernina Express kiertomatka alkaisi. Jännitysmomentti ykkönen oli etukäteen säätila: Sumuinen ilma olisi kaikista huonoin vaihtoehto. Onneksi ennuste oli meidän puolella ja lupasi selkeää säätä maisemamatkalle.
Toinen jännitysmomentti tuli ns. puun takaa. Hyttynen iski heti aamuvarhaisella suoraan keskelle otsaani. Kuulostaa naurettavalle, mutta minun kohdallani se on kaikkea muuta. Olen allergisoitunut näille pistiäisille ja mitä ilmeisimmin joka maassa on vielä oma hyttyskantansakin. AINA pistoskohtaan kohoaa sillä sekunnilla jumalaton paukama,  joka "hyvässä" lykyssä vielä äityy myöhemmin mätimään. Aseman apteekki ei ollut vielä auki. Eipä sitten auttanut muu kuin toivoa etten muuttuisi päivän mittaan kasvoiltani tunnistamattomaksi quasimodoksi !!! Onneksi on otsatukka, joka armollisesti peitti yksisarvisuuteni alun. Tältäköhän tuntuu kun ottaa otsaansa Botoxin?

Churin kaupunkiin oli noin tunnin junamatka, joka sujui aamuhämärissä. Kaupunki on kuulemma vanhin Sveitsissä, mutta siitä emme saaneet mitään käsitystä. Näimme vain rautatieaseman. Aamun valjettua alkoi varsinainen kiertomatkamme Bernina Expressillä. Junavaunun ikkunat olivat todella laajat, kaartuen osittain katon puolelle. Varauksemme mukaisesti asetuimme vastakkaisille penkeille, ikkunapaikoille ja hiljaisesti toivoimme että viereiset paikkamme olisivat jääneet myymättä. Se toive ei kuitenkaan toteutunut, kun muutaman kerran käytävää edestakaisin seilannut pariskunta löysi lopulta paikkansa meidän vierestämme. Nyökkäsimme heille tervehdyksen merkiksi. Seurustelun sijaan käänsimme päämme ikkunoihin päin. Näin osoitimme hiljaisella tavalla että olemme tulleet katselemaan maisemia, joka todellakin oli se matkamme päätarkoitus. Junassa olisi ollut mahdollisuus seurata kuulokkeilla selostusta matkan eri etapeista. Tällä kertaa tuntui mielekkäämmälle keskittyä vain maisemien ihailuun.

Kuvaaminen osoittautui heti alkuunsa mahdottomaksi. Suurista ikkunoista tuli kuviin heijastuksia. Lisäksi kuvat näyttivät mitättömiltä live -maisemaan verrattuna. Tai sitten tekniikkani ja kuvaamisosaamiseni oli onnetonta. Tosin Markkukin todisti asian olevan hänellekin yhtä ongelmallista. Tämä oli juuri sellainen reissu joka pitää nähdä ja kokea - eikä kuvata!

Alp Grümin kohdalla, reilun 2 km korkeudella juna pysähtyi noin vartin verran, jossa meidät turistit päästettiin junasta ulos jaloittelemaan ja ottamaan kuvia. Jonohan siihen selfiepaikkaan heti muodostuikin  -me myös.

Suuret ikkunat päästivät auringonvalon lisäksi myös lämmön sisälle vaunuun ja ainakin minä tarkenin. Vierustoverimme olivat ilmeisesti kotoisin lämpimämmiltä leveysasteilta, koska heille ei näyttänyt missään vaiheessa tulevan päällysvaatteiden vähentämisen tarvetta.
Pian ei tarvinnut arvuutella ketä vieressämme oli. Herrashenkilö Markun vieressä esittäytyi pakistanilaiseksi herra Sultaniksi. Hän oli vaimonsa kanssa pitkällä Euroopan turneella ja junan pääteaseman Tiranon jälkeen jatkamassa matkaa Milanoon. Istuimme siis aidon Sultanin vieressä. Hänen ja Markun välille virisi ajoittain  matkan aikana mielenkiintoisia keskustelurupeamia. Herra Sultan omisti kotimaassaan yhtä sun toista tuotantolaitosta sekä Himalajan vuoristossa huvilan, joten voisin kuvitella ettei Sveitsin maisemat enää kovin riittäneet hämmästyttämään heitä - toisin kuin meitä.
Mielikuvieni perinteiseltä sulttaanilta herra ei vaikuttanut. Sultan oli hyvinkin kansanmiehen oloinen ja näköinen. "Ei ole koiraa karvoihin katsominen" - kansanviisaus piti hyvin paikkansa.
Heillä oli suuri perhe ja kumpikin esitteli meille kännyköistään kuvia jälkikasvustaan. Perhe on heillä hyvin tiivis ja laajempi yhteisö kuin meillä. Vastavuoroisesti mekin näytimme omistamme kuvia. Kännykkä - connecting people :)
Rouva oli vähäpuheisempi, mutta halusi ottaa minusta ja itsestään yhteisselfien, jonka lähetti ehkä perheellensä. Huomasin hänen ottaneen useita "salakuvia" minusta ja jakelevan niitä kännykkäviesteissään. Rouva oli enemmän kännykkänsä kuin maisemien lumoissa, mutta kuten sanottua; Himalajan korkeuksien vastapainoksi voisi vaikka Pohjanmaan lakeudet ollakin sitä eksotiikkaa.
Matkatuttavuutemme kunniaksi tarjosimme heille Fazerin sinistä, josta he kohteliaasti kieltäytyivät (eivät ymmärtäneet hyvän päälle). Me puolestamme kyllä kelpuutimme heidän tarjoamansa kahvit. Loppuviimeksi herra Sultan vaihtoi Markun kanssa yhteystietoja ja saimme kutsun tulla heidän Himalajan huvilalle. Kuvien perusteella ihan kelpo kohde. Mikä ettei joskus :)
Tiranoon saavuttuamme tiemme erosivat. Taas tuli koettua mitä uutta ja odottamatonta voi löytyä matkan aikana, lyhyessäkin kohtaamisessa.

Junamatka päättyi Italian Tiranoon, jossa ehdimme vain ruokailemaan. Vuoristo kehysti edelleen maisemaa ja kadunvarsilla huojuivat palmut. Paikallisen tavernan terassilla pastaa ja risottoa syödessämme huomio kiinnittyi yleiseen katukuvaan. Sveitsiin verrattuna tunnelma oli jotenkin erilainen - etelämaalainen, ehkä rennompi ja autokanta...hmmm...kansanomainen, jopa lommoinen. Niin ja tiramisu oli tavernasta loppu :(
Tämä oli turistin pika-analyysi. Mielikuva kahden tunnin pysähdyksestä.

Tiranosta jatkoimme matkaa bussilla Luganoon. Jos mahdollista niin bussin ikkunasta kuvaaminen oli vieläkin mahdottomampaa. Puolet matkasta mutkitteli kaunista rantareittiä ja kapeita kujia kylien halki. Ruokailun jälkeen linja-auton keinunta alkoi kuitenkin uhkaavasti painamaan silmäluomia. Niin näytti muillekin matkalaisille käyvän. Puolivälissä matkaa oli onneksi jaloittelutauko, joka piristi lopuksi matkaa. Luganoon emme enää jaksaneet illansuussa jäädä kuljeskelemaan, vaan lähdimme junalla paluumatkalle kohti Zürichiä.

Koko päivä postikorttimaisemissa - hieno päivä. Eikä aamun inisijä pystynyt onneksi muuraamaan silmiäni umpeen upeiden maisemien katselulta.
Heikkohermoisille varoitukseksi seuraava kuva, vaikka näin Halloweenin kynnyksellä ollaankin.

Heli -siskoni kehoitti laittamaan kuvan oveen varoituslapuksi, niin pötkii karskimpikin pakoon:)